Esikuvat
1. Pietarin kirje
1. Luku 5
Vanhimmat esikuvana
Minä kehotan vanhimpia teidän joukossanne - minä, joka itsekin olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja sekä myös osallinen siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä:
2. Kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta vaan vapaaehtoisesti, Jumalan mielen mukaan, ei häpeällisen voiton tähden vaan sydämen halusta.
3. Älkää herroina hallitko niitä, jotka on teille uskottu, vaan olkaa laumalle esikuvana.
4. Silloin te ylipaimenen ilmestyessä saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.
5. Samoin te, nuoremmat, olkaa kuuliaisia vanhemmille. Pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä
Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.
6. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallaan korottaisi teidät.
7. Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen.
8. Olkaa raittiita, valvokaa. Teidän vastustajanne, Paholainen, kulkee ympäri kuin ärjyvä leijona etsien, kenet voisi niellä.
9. Vastustakaa häntä uskossa lujina! Tehän tiedätte, että samat kärsimykset täytyy veljiennekin kestää maailmassa.
10. Kaiken armon Jumala on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa Jeesuksessa. Vähän aikaa kärsittyänne hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
11. Hänen on valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.
12. Lopputervehdykset
Silvanuksen, uskollisena pitämäni veljen, avulla olen lyhyesti kirjoittanut teille kehottaen ja vakuuttaen, että se armo, jossa te olette, on todellinen Jumalan armo.
13. Babylonissa (Tarkoittanee Roomaa) oleva seurakunta, valittu kuten tekin, sekä poikani Markus lähettävät teille terveisiä.
14. Tervehtikää toisianne rakkauden suudelmalla. Rauha teille kaikille, jotka olette Kristuksessa!
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: 1Piet. 5:1-14)
Kehotuksia Jumalan seurakunnalle
1."Vanhimmat" olivat seurakunnan johtajia, jotka palvelivat sen kaitsijoina. Heillä oli tiettyjä hallinnollisia ja sielunhoidollisia tehtäviä. Oikea hallinto on elintärkeää seurakunnan hengissä pysymiselle. Vainon aikoina, jollaisten keskellä seurakunta eli, on erityisen tärkeätä, että johtajat tuntevat vastuunsa. Pietari on saattanut pitää apostolinvirkaansa vanhimman virkaan verrattavana, tai ehkä hän on toiminut vanhimpana omassa seurakunnassaan.
2.Seurakunnan vanhimpien tulee hoitaa virkaansa innokkaasti tavoittelematta siitä itselleen hyötyä. Ilmeisesti oli sellaisia, jotka syyttivät vanhimpia tehtävänsä käyttämisestä omaksi edukseen. Paavali toisti kerran toisensa jälkeen, ettei hän halunnut kenenkään omaisuutta, että hän teki työtä käsillään ja ettei hän ollut kenellekään rasitukseksi (Apt 20:33; 1 Tess 2:9; 1 Kor 9:12; 2 Kor 12:13,14). "Häpeällinen voitto (aiskhrokerdès)", 'häpeällisen voiton pyynnöstä, ahneesti'. Esim. henkilö, joka ei koskaan tarjoa vierailleen kylliksi ruokaa mutta ottaa itselleen kaksinkertaisen annoksen, kuvaa tällaista käytöstapaa.
3.Kristillisen seurakunnan johtajista ei koskaan saa tulla tyranneja. He eivät saa hallita kuten Diotrefes (3 Joh 9-11). Alipaimenet eivät milloinkaan saa unohtaa Ylipaimenta (j. 4). "Ne, jotka ovat teidän osallenne tulleet (klêros)", seurakunta, oikeastaan 'arpa', niin kuin se on monessa kohdassa käännetty (esim. Matt 27:35; Mark 15:24; Apt 1:26). Sana kuvaa sekä arpaa että sitä tehtävää, joka voidaan saada arpomisessa, samoin perintöä, joka jaetaan (Kol 1:12). Klassisessa kreikassa se tarkoittaa usein yhteismaata. Vanhimman tehtävä ei ole sellainen, joka ansaitaan omien ponnistusten nojalla, eikä se ole myöskään ostettavissa. Se on virka, joka saadaan Jumalalta armosta.
4.Jeesusta Kristusta sanotaan hyväksi paimeneksi, joka kävi kuolemaan (Joh 10:11), suureksi lammasten paimeneksi, joka on noussut ylös kuolleista (Hebr 13:20), ja ylipaimeneksi, joka tulee takaisin. Hän on sekä lammasten että paimenten paimen. Hän on ilmestyvä, mutta hän on yhtä todellisesti läsnä seurakunnassaan nyt. Kun hän palaa, hän palaa ikään kuin ylipaimenena, kokoamaan laumansa ja viemään sen yhtenä joukkona taivaan tarhaan. Uskolliset paimenet saavat silloin palkkansa.
5.Klassisessa kreikassa sana "nöyryys (tapeinofrosynê)" tarkoitti alempiarvoisuutta, tyhmyyttä. Se oli halventava ilmaus. Kristus korotti tämän sanan hyveeksi. Kun tässä puhutaan nöyryyteen "pukeutumisesta", oikeastaan sen sitomisesta ympärilleen, se voi viitata orjien käyttämään valkoiseen vyöhön, josta heidät erotettiin vapaista.
6."Siis" - edellä sanotun perusteella. Jakeessa 5 nöyryys mainitaan asenteena lähimmäisiä kohtaan, tässä Jumalaa kohtaan. "Jumalan väkevä käsi" kuvaa toisinaan hänen vapauttavia tekojaan (2 Moos 3:19; 6:1; 5 Moos 9:26), toisinaan hänen kuritustaan (Job 30:21: Ps 32:4; Hes 20:34). Kurittava käsi on sama, joka lähettää myös vapautuksen. "Ajallansa" viittaa lopun aikaan. Jumala tahtoo korottaa heidät sitten, kun kärsimysten aika on ohi ja Messias ilmestyy.
7.Kristitty tulee kokemaan ajallisia suruja ja murheita, eikä tätä pidä väheksyä. Mutta hänen tulee käydä murheineen Jumalan luo. Sen, joka hyväksyy Jumalan antaman taakan, tulee myös jättää huolensa hänelle (Matt 6:25-34). Pietari ei erittele huolien aiheita, vaan ilmaisee selvästi, että tämä koskee kaikkia murheita. Sana sillä korostaa sitä, että hän on voimallinen, viisas, tietää kaiken ja rakastaa meitä iankaikkisella rakkaudella.
8.Luja luottamus Jumalaan, jota edellä korostetaan, ei kuitenkaan saa johtaa välinpitämättömyyteen. On jatkuvasti välttämätöntä valvoa; siitä Pietarilla oli oma katkera kokemuksensa. Meidän vastustajamme on nimittäin aina aktiivinen, ja hän etsii yhtenään tilaisuuksia voittaakseen meidät. Hänen päämääränään on luoda epäsopua, kylvää rauhattomuutta Jumalasta, särkeä yhteyttä. Ihmisille hän esittää syytöksiä Jumalasta, Jumalalle ihmisistä ja toisista ihmisistä toisille. Hän pyrkii vähentämään luottamustamme Jumalaan ja loitontamaan meitä uskosta.
9.Jaak 4:7:ssä perkeleen vastustaminen merkitsee sitä, että voitamme hänen esittämänsä houkutukset ja kiusaukset. Suuri vaara on, että kiellämme uskon, jos meitä painostetaan tai pelotellaan luopumaan Kristuksen tunnustamisesta. "Maailmassa" tarkoittaa tässä ihmisten keskellä olemista, missä kärsimykset tulevat aina olemaan meidän osanamme, niin kuin ne olivat Kristuksenkin osana. Hänen nimeään vihataan kaikkialla. "Veljet" tarkoittaa kristittyjä.
10.Jumala saattaa armotyönsä päätökseen omissaan, kun he ovat kestäneet tarpeellisen koetuksen. Heidän tehtävänsä on valvoa ja vastustaa perkelettä. Jumala huolehtii lopusta. "Kaiken armon Jumala" (vrt. 4:10) on se Jumala, josta kaikki armo on lähtöisin. Hän saattaa armosta aloittamansa työn päätökseen (Fil 1:6). Kärsimysten aika on lyhyt eikä ole verrattavissa kirkkauteen, 2 Kor 4:17. Verbit ilmaisevat tässä lupauksia, ei toivotuksia. Pietari ei pyydä Jumalaa tekemään näin, vaan korostaa, että Jumala on tekevä sen. He voivat luottaa siihen, että Jumala suorittaa työnsä heissä loppuun, toisaalta siksi, että hän on kaiken armon Jumala, ja toisaalta koska hän on kutsunut heidät kirkkauteensa.
11.Tässä korostetaan sanaa "hänen" - hänen, ja yksin hänen, ei meidän. Vrt. jakeessa 6 mainittu »Jumalan väkevä käsi». Pietari esittää tässä toisaalta tunnustuksen, toisaalta toteamuksen. "Valta (kratos)", 'herraus, voima', sana, jota käytetään Ut:ssa ainoastaan Jumalasta. Se merkitsee kykyä pitää kaikkea vallassaan, vaatia ja säilyttää herraus. Tämä valta kuuluu Jumalalle nyt ja iankaikkisesti. Sana "amen" painottaa sanottua asiaa erityisen voimakkaasti.
Päätössanat.jpg)
12.Yleisen käsityksen mukaan tämä "Silvanus" on sama henkilö kuin Silas, Paavalin uskollinen työtoveri. Hän oli yksi Jerusalemin seurakunnan johtavista hahmoista ja profeetta (Apt 15:32). Pietarin kuvaus perustuu selvästikin henkilökohtaiseen tuntemukseen. Tämän kirjeen saajat olivat vaikeissa ahdistuksissa, mutta he eivät saaneet niiden johdosta luulla joutuneensa pois Jumalan armosta.
13.Alkutekstin sana, joka Raamatussamme on käännetty "seurakunta", on feminiininen persoonapronomini hän. Erilaisia käsityksiä on esitetty siitä, onko tämä tervehdysten lähettäjä todellinen vai kuvaannollinen henkilö, yksityinen ihminen vai seurakunta. Joku on arvellut, että kyseessä saattoi olla kristitty nainen, ehkä Pietarin vaimo ja ettei mainittu "Markus" ollut evankelista Markus, vaan heidän poikansa. Todennäköisintä kuitenkin on, että kysymyksessä on seurakunta, vrt. 2 Joh 1, »valittu rouva», ja että Markus on hänen hengellinen poikansa Silas. ks. erityisartikkelipalsta.
14.Tässä kehotetaan keskinäiseen rakkauteen. Suun antaminen oli siihen aikaan tavallinen tervehdysmuoto. Vrt. Room 16:16; 1 Kor 16:20; 2 Kor 13:12; 1 Tess 5:26. Niiden seurakunnan jäsenten, jotka saivat tämän kirjeen, tuli tervehtiä toisiaan näin kirjeen saadessaan, ei välttämättä kaikissa kokouksissaan. Tällainen käytäntö tuli kuitenkin jo varhain tavaksi. Miehet suutelivat miehiä, naiset naisia. Etenkin ehtoollisen yhteydessä tämä oli tavallista. Pietari aloitti kirjeensä armon ja rauhan rukouksella ja päättää sen rauhan toivotukseen.